tiistai 29. maaliskuuta 2011

seikkailua ruokaviidakossa

Dinan penturuoka, jota kennelissä syötettiin, Royal Canin, sisälsi vehnää. Koiran silmät rähmivät sitkeää vaaleaa rähmää (ei haissut millekään, eikä ollut tulehduksellista) ja turkki oli kuivahko. Luovuimme erittäin aikaisin RC-ruuasta ja päätös oli varmasti oikea! Olen tullut siihen tulokseen, että vehnä on erittäin huonosta  koirien ruuissa. Moni muukin koiraharrastaja on maininnut minulle asiasta ja vältän nykyisellään vehnää niin ruuissa, kuin ruokalisissä, kuten namit ja koulutuspalkinnot.


Välillä Dina söi, kahden vuoden ajan, itse tehtyä Yrjölänpuuroa, jonka tarkan ohjeen saa netistä googlettamalla. Kiinnostuin tästä ruokintamuodosta vehnättömyyden ja lisäaineettomuuden vuoksi. Se sisältää tattarisuurimoita, hirssisuurimoita, ohrasuurimoita, pitkäjyväistä tummaa riisiä, jauhelihaa (itse tein karitsan jauhelihasta ja/tai broilerinjauhelihasta) ja raastettua porkkanaa (paiston loppuvaiheessa). Lisäksi tulee syöttää vitamiinilisää (Sitroska), sekä mielellään Plaque Off -merileväjauhetta hammaskiveä vastaan.


Muuten ruoka oli hyvää, mutta oletan runsaan hiilihydaattimäärän ja ruuan pehmeyden johtaneen siihen, että Dinalle pääsi kertymään, kuin yllättäen, aivan takimmaisiin hampaisiin hammaskiveä, jota oli erittäin vaikea havaita. Samaten sillä todettiin parodontiittiä (hampaan tukirakenteita tuhoava tulehduksellinen sairaus), jonka vuoksi menetimme muutamia hampaita. Suu haiskahti välillä tunkkaiselta.


Samaan aikaan Dinan korvassa jylläsi hankalasti häädettävä hiivatulehdus, joka sekin piili vaikeasti havaittavissa, ihan tärykalvon lähellä. Mitään eritevuotoakaan ei ollut, joten tutkimustulos yllätti minut täysin. Koira ei myöskään rapsutellut korviaan mitenkään, mutta jonkinlainen outo (makea) tuoksu kuitenkin korvassa oli. Uskon Yrjölänpuuron olleen sopimaton myöskin hiivaa aiheuttavana, ainakin Dinalle, joka on näköjään herkkä saamaan hiivatulehduksia.


Luovuin siis Yrjölänpuurostakin ja väliaikaisesti syötin Britt Caren lammas riisiä (eri asia kuin pelkkä Britt), joka ei sisällä venhää. Se sopi koirille kohtalaisen hyvin, mutta varsinkin Roylle aiheutti ruskeaa rähmintää ja suupielten värjääntymistä ruskeiksi (tiskirättimäinen haju). Oletan tämän olevan jonkinlaista närästelyä, joka tapauksessa oire ruuan sopimattomuudesta täysin! Suupielten värjääntyminen ruskeaksi (sekä kyynelkanavien läheisten karvojen) ei ole mielestäni "normaali" tila ja selkeästi se on ollut meillä ruuan soveltuvuudesta kiinni.


Päätin tehdä jälleen täydellisen ruokaremontin, myös siksi että Dina kuorsasi melko runsaasti. Lääkärikin sanoi, että voi johtua rakenteesta, mutta itse ihmettelin sitä miten paljon kuorsaus vaihteli ajoittain. Epäilin ruoka-aineherkkyydeksi tätä "turvottelua". Eihän rakenne muutu edestakaisin! Päädyin syöttämään Virbacin ankka tapiocaa, jotta kaikki aiempi, mahdollisesti allergiaa aiheuttava voitaisiin karsia pois. Kaikki vehnää sisältävä jätettiin erittäin tarkasti, jopa namipalatasolta pois. Kaikki maitotuotteet jätettiin pois (raejuusto). Omena ja porkkana saattavat aiheuttaa hiivaa koirilla, vaikka ovat muutoin hyviä ruoka-aineita!


Samoihin aikoihin hiivakorvan, sekä hammasongelmien kanssa alkoi myös toisen korvan erittävä korvatulehduskierre. Olen täysin vakuuttunut siitä, että tukkoisuus nenän ja nielun alueella pahentavat tätä sairautta, johtuu tukkoisuus sitten lihavuudesta, rakenteesta tai jonkinlaisesta allergiasta, nenäpunkkitartuntaa uhotamatta! (tai kaikista yhteensä). Kuorsausta pitää yrittää saada kuriin ja se on näköjään mahdollista laihduttamalla ja etsimällä paras mahdollinen ruoka. Ainakin jossainmäärin pystyy vähentämään kuorsausta pahentavia syitä!


Vakioruokalisät Virbacin ohella ovat edelleen (jauheliha harvemmin, kartan hieman nautaa ja sikaa, jotenkin tuntuu että lisää tukkoisuutta), yleensä kuivaliha (lisäaineettomat eksoottisemmat ankka, kani), raa'at broilerin siivet sillointällöin, kananmunan keltuainen silloin tällöin, Viacutania kuureina, viherpellettejä muutamia silloin tällöin (aiempi postaus ruokalisistä). Juomavedessä Vet Aquadentiä jatkuvasti. Kierrepuruluu/pvä. Kuivakalaa sillointällöin (sushirkierteet tai kuivakalat).


Päätin myös pudottaa tytöltä lievää ylipainoa pois, ja puolisen kiloa karsittiin painoa pois säätelemällä ruuan määrää tarkemmin (ruokalisät vähennettävä myös perusruokamäärästä) mutta myös hankkimalla ruokalisiksi vain hyvin kevyitä nameja ja puruluita. Liikuntaa on harrastettu aina paljon. Onnekseni löysin nahkakierreluut, joissa päällä broilerin kuivalihaa! Niiden syömisessä saa sekä ajanvietettä, että ne pitävät nälkää poissa suht pitkään. Olen näitä kevyitä ruokalisiä jo luetellutkin aiemmissa postauksissani.


Saavutetut edut ruokaremontista:


Silmät eivät kummallakaan rähmi, ei tiskirättimäistä hajua suupielissä, eikä värjäymiä ja hengitys on täysin hajuton molemmilla! Turkit ovat kiiltävät ja täysin hilseettömät. Hammaskiven kertyminen on Dinalta vähentynyt huomattavasti, eikä Royllä ole minkäänlaista merkkiäkään hammaskivestä. Hiivakorvaa ei ole enää esiintynyt. Keskikorvan erittävä tulehdus on myös pysynyt poissa  (remontista lähtien). Kuorsaus on vähentynyt ja enää 10 % siitä mitä se joskus oli! Tietynlaista asentoriippuvaista kuorsausta esiintyy Dinalla vielä, mutta kaikenlainen röhkiminen nuuskutellessa on vähentynyt minimiin ja haukkuääni on jälleen kirkas!


Kannattaa yrittää vaikuttaa kuorsaamiseen, se ei aina johdu rakenteesta pelkästään!! Samalla kanavat pysyvät paremmin auki korvissa ja nielu myös rauhallisempi, sillä runsas ja voimakas kuorsauskin saattaa aiheuttaa turvotusta ja nielun punoitusta (oma havainto ja käsitys)!!


Ruokamäärät nappulaa:
Dina 1 dl x 2 / vrk
Roy 1,5 dl x 2 / vrk (kasvava poika)


Tällä ruualla tullaan menemään jatkossa, ellen päädy mielestäni "kaiken järjen mukaan" parhaaseen ruokintatapaan B.A.R.F'iin joka on raakaruokintaa! Se saattaa olla tulevaisuuden ratkaisu meillekin, mutta siihen pitää perehtyä kunnolla ennen siihen siirtymistä! Kuitenkin, mitä ruokamerkkiä ikinä syöttääkään, ruoka-aineisiin kannattaa kiinnittää huomiota ja pyrkiä löytämään niitä, joista ärsytystä aiheuttavat puuttuvat.


Päivitys 5.11.2011 Kaikkille teille, joiden koirien korvat töhnivät, lukekaa kirjoitukseni hiivakorvaa vastaan erinomaisesta työkalusta, joka väliaikaisesti on ollut (yrityskauppojen vuoksi) poissa markkinoilta mutta pian pitäisi jälleen olla saatavilla! 
Tätä klikkaamalla saa auki töhnivien korvien hoitoon liittyvä tekstini


 Tästä klikkaamalla hiivan hoitoon liittyvään tekstiini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ja niksit kirjoittamistani aihepiireistä ovat tervetulleita!