perjantai 29. huhtikuuta 2011

punkki kuin punkki - omia kokemuksia häätöaineista


Lähikuvaa metsän uumenista, minimetsä metsän sisällä
toissasyksyinen näkymä

Punkit - karkoitus/myrkkyliuokset


Punkit ovat varmasti jo liikkeellä, joten ostin eilen apteekista punkinkarkoitusliuokset, joiden laittaminen on aina yhtä ristiriitaisia tunteita herättävää. Kuitenkin nyt jo useamman vuoden näitä väkisin koiriin laittaneena olen alkanut suhtautua tähän asiaan välttämättömänä pahana.


Suhtaudun asiaan niin, että koska koirat eivät ole kertaakaan reagoineet lääkkeen annon jälkeen omituisesti tai se ei ole millään muotoa näkynyt koiran yleiskunnossa tai ruokahalussa, ei tämä ole niin suuri paha verrattuna puremiin, myös ihmiselle vaarallisen punkin ollessa kuitenkin kyseessä.


Koiran elinkaari on lyhyempi kuin ihmisen, vaikkakin kuulemma rajuja oireita nekin saattavat puremista saada, mutta ihmisellä voi mennä työkyky ja elämänlaatu niin huonoksi, että vieressä loikoilevasta koirasta myös ihmisverta maistamaan innostuva öttiäinen tulee ottaa vakavasti.


Aluksi käytin Dinalle Expottia, jonka aiheuttamista sivuoireista kuulin kuitenkin koirapiireissä ikävän paljon pahaa, Frontlineäkin (käsittääkseni ei karkoita, punkki kiinnittyy ja kuolee) kokeiltiin, eikä ollut kummassakaan aineessa henkilökohtaisesti mitään moitittavaa, mutta lopulta ollaan päädytty käyttämään Bayvanticiä. Nämä peruspunkkikarkoitteet ovat reseptivapaita tuotteita. (Bayvanticissä on samaa vaikuttavaa ainetta, kuin Expotissa mutta huomattavasti vähemmän ja toinen vaikuttava aine poikkeaa Expotin aineista.)


Näiden niskaan laitettavien liuosten kohdalla on hieman eri vaikutustyylejä, toiset karkoittavat ja tappavat punkin, toiset eivät niin karkoita, mutta tappavat kiinnittyneen punkin. (Osa sopii Colliesukuisille, osa ei). Annostelumäärissä kannattaa harkita antaako esim. 12 kg koiralle mielummin alle 10 kg määrän lääkettä vai jopa kaksi kertaa painavammalle koiralle tarkoitetun, seuraavan annostusmäärän. (Nestettä ei tarvitse varmaakaan laittaa koko pipetillistä..) Tiedän, että naapurin koiralle ostettiin seuraavaa annostelukokoa koiran kasvettua kilon yli edellisen rajan ja koira oireili lääkkeen annon jälkeen).


Itse olen ajatellut, että karkoittavalla on kaksi näkökantaa, joko punkki ei niin hevin halua kävellä turkin uumeniin ja pudottautuu jo ulkotiloissa tai sitten siirtyy sisätiloissa myrkyttömään uhriin. Eli, päättelyni ei oikeastaan antanut selkäeää lisäarvoa näillä kriteereillä katsottuna.


Koiraan kiinnittymään päästävät ehkä puolestaan saattaisivat suojata siirtymiseltä toiseen uhriin, mutta kotiin kulkeutumiselta ei niinkään... joten taas ollaan jotakuinkin lähtöruudussa. Niinpä olen päätynyt laskelmieni mukaan koiran kannalta miellyttävimpään lääkkeeseen, joka on toiminut todella hyvin, eikä ole aiheuttanut tietääkseni muillakaan koirilla kauhukokemuksia, eikä myöskään ylimääräisiä rapsutteluja. Meidän kohdalla se on Bayvantic, joka myös karkoittaa öttiäisiä, muitakin kuin punkkeja.


Linkki meidän valintaamme, Bayvantic, reseptivapaa, liuos/häätää ja tappaa punkit
Linkki Expot liuoksen tuoteselosteeseen, reseptivapaa, liuos


En ota nyt muulla muotoa tarkempaa kantaa turvallisuuteen, lääkeaineisiin tai sopimiseen kaikille roduille, kerroin vain omakohtaisen tarinani mietteistäni ja kokemuksistani! Linkkeihin kannattaa tutustua.


Nenäpunkit - omaa kokemusta


Punkeista kun on puhe, myös nenäpunkkeja on meillä häädetty kahdella eri lääkeratkaisulla. Alkuun saimme eläinlääkäriltä niskaan laitettavaa liuosta, nimeltä Stronghold, jota laitetaan kolmeen otteeseen, parin viikon välein, koiran niskaan tavallisen punkkiliuoksen tavoin. (Stronghold ei tietojeni mukaan tehoa peruspunkkiin, joten siihen vaivaan pitää antaa lisäksi toinen liuos kesäaikaan! Katso yllä)


Linkki Stronghold liuoksen tuoteselosteeseen, reseptilääke, liuos


Nenäpunkit voivat aiheuttaa koiralle mm. ns. reverse sneezingiä, ilman ryystämistä sisäänpäin kohtauksittain, sekä nenäalueen turvotusta limakalvolla ja nielussa, sekä nenän kirkasta vuotoa ja ainakin meillä aiheutti lisääntynyttä kuorsausta.


Näitä ja eri punkkien häätöliuoksia (esim. Bayvantic peruspunkille) voi laittaa lääkärimme mukaan melko samoihin aikoihinkin, mutta parin päivän väli antoajankohdissa olisi suositeltavaa. Silti minua kauhistutti laittaa näin valtavia määriä liuoksia koiriin lyhyellä aikavälillä, joten aloin tutkia hiukan enemmän asioita nenäpunkkien suhteen. (Turkit koko ajan täynnä käsiin tarttuvaa liuosta ja muutenkin tuntui ikävältä, pitäähän koiria päästä pusimaankin kesäisin!!)


Päädyin surffaamaan metsästyskoirien nenäpunkkiongelma -keskusteluihin ja vastaani tuli pillerinmuodossa annettavat, itseasiassa madotuslääkkeet, joissa on nenäpunkin häätöön tarkoitettua samaa ainesosaa mukana, kuin enemmän käytetyssä pillerissä , joten pyysin eläinlääkäriltä Milbemax matolääkityksen ja hoidin näin madotuksen ja nenäpunkit pois. Jos häädetään matojen lisäksi nenäpunkkeja, annetaan pilleri myös kolmesti, yhden kerta-annoksen sijaan. Annostus on nenäpunkkeja häädettäessä voimakkaampi kuin perus matokuurissa, eläinlääkäri määrää vahvuuden, reseptilääke.


Milbemaxin lisäksi on toinenkin pilleri, Interceptor Vet, jossa sama vaikuttava aine kuin Milbemaxissa (nenäpunkkeihin vaikuttava). Itse uskon Milbemaxin toimineen, jopa paremmin kuin aiempi Stronghold. Näissä asioissahan pakkaa ovat sekoittamassa naapurustossa mahdollisesti elelevät nenäpunkkeja kantavat, lääkitsemättömät koirat, joilta nenäpunkit aina uudelleen tarttuvat ja lääke saattaa näyttää tehottomalta :S


Linkki Milbemax Vet -tuotetietoihin, reseptilääke, pilleri
Linkki Interceptor Vet -tuotetietoihin, reseptilääke, pilleri
(Interceptorin tuoteselosteessa mainitaan myös nenäpunkit)


En edelleenkään perehdy nyt tarkemmin vaikuttaviin aineisiin ja antomääriin, enkä siihen sopivatko nämä lääkkeet kaikille koiraroiduille jne. (Varsinkin Colliesukuisten kohdalla oltava tarkkana), mutta koska nenäpunkkilääkkeet ovat  reseptin takana, eläinlääkärin kanssa keskusteleminen on kuitenkin edessä. 


Paras punkinpoistaja



Mikäli punkki kuitenkin koirasta (tai itsestä) löytyy, parhaaksi poistajaksi olen todennut O'Tom sorkkarautamallisen muovihärpäkkeen, josta on ollut blogissani aiemmin puhettakin. (Tämä punkinpoistaja on parhaillaan Zooplustilauksissa ilmaisena lahjana tilaukselle ja sellainen on nyt tuloillaan minulle, jonka lahjoitan pihapiirissä eleleville Coton de Toulear kavereillemme.)


Lisäys: 11.7.2011


Eläinlääkärikeskuksen asiakaslehdestä lukemaani Univet/Kamu nro 1 2011, Maija Räihä ELL, lyhennelmä


Punkkien tarttuminen koiraan kannattaa ehkäistä


  • Punkit levittävät borrelioosia, aivokuumetta ja anaplasmoosia
  • Borreliabakteerin siirtyminen uhriin kestää vähintäänkin tunteja, joten punkin nopealla poistamisella voidaan tartunta vielä ehkäistä
  • Koiralle ei tule puremakohtaan laajenevaa ihottuma-aluetta (bloginpitäjän lisäys: meidän Irlanninsetterille kyllä tuli, useaan puremaan)
  • Borrelian tyypillisimpiä oireita ovat: kuume, ontuminen ja niveltulehdukset (ontuminen saattaa olla ajoittaista ja vaihdella raajojen välillä)
  • Nivelturvotusta tai -kipua ei välttämättä todeta
  • Tartuntaa voidaan hoitaa antibiooteilla ja alkuvaiheessa se yleensä tehoaa hyvin

Koirilla ei ole ollut Bayvanticin antamisen aloittamisen jälkeen yhtään punkkia, joten tepsii yhtä hyvin kuin aiempinakin vuosina.




Lisäys: 2011 kevään ensimmäinen punkki poistettu Royltä Wappuaattona :/
Huomenna laitan litkut niskaan.. 


Lisäys: 7.5.2011 Kommenteissa yksi tuote lisää, lukijan kommentti ja keskustelua vielä yhdestä nenäpunkkiin tehoavasta tuotteesta, nimeltä Advocate! Kurkatkaa kommentit!






Lukijan vinkki, Advocate, tuoteseloste (en vielä ole itse kokeilllut tuotetta)

10 kommenttia:

  1. Terve

    Googlettelin punkinhäätöaineita ja päädyin tänne.
    Yksi hyvin kattava aine, mikä tehoaa myös nenäpunkkeihin, on Advocate. Kaikkia tehoalueitaan ei "julkisuudessa" kerrota, mutta eläinlääkäreiden omassa ns. offlabelissa näin kuitenkin sanotaan.
    Tämä aine on kerrassaan mainio. Tehoaa ulko-ja sisäloisiin sekä myöskin punkkeihin.
    Reseptilääke ja jostain kumman syystä ei kovin yleinen, ehkä juuri sen vuoksi kun on niin kattava, tällä ei pääse tienaamaan.... Ei voi myydä kuin tämän yhden tuotteen.
    Kannattaa kysäistä siltä omalta eläinlääkäriltä ja jos väittää vastaan ettei tehoa, niin pyytää tarkistamaan sieltä offlabelista.

    Heli

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Anonyymi kommentistasi
    Googletin lääkkeen tietoja ja tässä on linkki Orionin lääkekuvaukseen.

    Tuote ei minulle ole vielä tuttu, mutta kysäisen tästä tuotteesta eläilääkäriltä seuraavalla käynnillä tai jos/kun meillä joskus ilmenee tarvetta

    Linkki tutustumista varten:
    http://img.orion.fi/liitteet/201697.pdf

    Yleensä nenäpunkkia ei erikseen mainita näissä liuosselosteissa, vaikkakin vaikuttavat. Edelleen, eläinlääkärin kanssa kannattaa neuvotella!

    VastaaPoista
  3. Joo kiitti tästä tiedosta sillä kysäisin eläinlääkäriltä kun oli nenä punkkela meiän koiruudella ja sano et joo kyl se toimii iha hyvin ja anto reseptin ja se toimi hyvin lähti punkit kerta heitolla. ;D

    VastaaPoista
  4. Meilläkin on ollu tota nenäpunkkia ja käytiin eläinlääkärillä kun kuulosti siltä ettei koira saanu oikein henkeä ja veti henkeä oudosti sisään ja aivasteli. Eläinlääkäri epäili nenäpunkkia ja anto kanssa tota niskaan laitettavaa Strongholdia ja se tepsi mutta nyt on tullu takas ja saatiin toinen kuuri jus viime viikolla.

    VastaaPoista
  5. Meillä koira sai juuri tämän advocate lääkkeen, lääkäri oli huonosti suomea puhuva, ensin sanoi, ettei voi antaa nyt, koska viikko sitten olen laittanut expotin. Sitten meni hetki ja sanoi, että voi laittaa.....Koira kakoo, oksentaa limaa, aivastelee.Sanoi myös, että oireet voivat johtua expotista! Mitä tässä nyt sit tekee?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmillista! Minulla ei omaa kokemusta Advocatesta. Expotin sijaan käytämme Bayvanticiä, josta itse oletan olevan vähemmän haittavaikutuksia kuin Expotista. Toivottavasti tilanne on teillä rauhoittunut! Ikäviä nämä karkoittimet ovat kaikenkaikkiaan, mutta eivät nämä öttiäisetkään ole harmittomia :(

      Poista
    2. Toisaalta olen kuullut, että nenäpunkin häätö aiheuttaa punkkien vilkastuneen liikehdinnän heti lääkkeen annon jälkeen. Tämä voi kuulemma hetkellisesti myös lisätä oireita. Kuvailemasi oireet ovat hyvin voimakkaat, itse veisin koiran herkästi eläinlääkäriin, jos liuosten/häätölääkkeiden jälkeen ilmenee rajuja oireita.

      Poista
    3. Unohdin äsken mainita, että minulla on nenäpunkkien häädöstä kokemusta Strongholdista ja Milbemaxista, joista siis Milbemax on oikeastaan matolääke ja pilleri. Stronghold on liuos. Molemmat reseptilääkkeitä.

      Poista
  6. Meillä on nyt tuo Advocate, tammikuun 2.pv sai ekan kerran ja nyt keskiviikkona tulee toisesta kerrasta 2vk. Ei näy eroa. Vielä ainakaan.

    VastaaPoista
  7. Korvapunkki näytti paranevan Otitapara vet korvatipoilla, mutt uusi ja nyt laitettiin Stronghold ja pannaan em. tippoja jonkun aikaa, kun ne nostaa moskan pois, mitä ei kaikkea pumpulipuikoilla saa.Muutaman päivän kuluttua sitten Bayvantic ja se uusitaan noin kuukauden välein.Pitäisikö Stronhold uusia koiran korvapunkkiin kuukauden välein vai hoituisiko kerta-annoksella eli pipetillisellä painon mukaisella annoksella.

    VastaaPoista

Kommentit ja niksit kirjoittamistani aihepiireistä ovat tervetulleita!