 |
| Uuden kodin pihapiiriä. Vielä ei ole uusia kuvia, ehkä piakkoin on! |
 |
| Tätä "valkoisuutta" odottelen jo innolla, :D vaikka on tämä puuterilumikin ihanaa! |
Perheemme on vihdoin siirtynyt uuteen kotiin, jota siirtymää varten kotielämä kamppeineen on ollut jo kolmisen viikkoa enemmän ja vähemmän mullin mallin. Hyvin on kuitenkin mennyt, suorastaan loistavasti. Kerron hiukan kokemuksia matkan varrelta, lähinnä koirien näkövinkkelistä.
Aloimme pakkailla tavaroita noin kaksi viikkoa ennen muuttoautopäivää. Koirat katselivat hiukan ihmeissään, kun kotiin alkoi muodostua käytäviä muuttolaatikkopinojen lomaan ja ihmiset touhusivat ehkä normaalitavoistaan poiketen. Hiukkasen saattoi välillä olla hermostumistakin eleissämme, yllättävän iso stressi muutto on, vaikka se sujuikin mukavasti.
Koirat käväisivät uudessa kodissa kerran sen ollessa tyhjillään ja viihtyivät mukavasti. Varsinkin uroskoirallamme riitti nuuskuttamista, sillä poismuuttavan perheen villakoiratyttösellä oli ollut juoksut meneillään. Hiukan jäimme miettimään miten nämä parfyymit tulevat vaikuttamaan muuttopäivänä koirapojan käytökseen.
Muuttoauton ja -porukan tultua siirtämään laatikoita uuteen osoitteeseen, pidimme koirat rauhallisessa huoneessa. Ne suhtautuivat hyvin rauhallisesti kolinoihin, eikä tämä vaihe kauaa kestänyt. Uudessa kodissa tavarat saatiin mukavasti uusiksi laatikkokäytäviksi ja omat sohvat kuorimme esiin melko alkuunsa, lepopaikoiksi. Koirat siirrettiin uuteen osoitteeseen muun muuttoväen poistuttua ja ne tuntuivat nauttivan uudesta kodista tutuin kalustein ja tavaroin.
Hiukan esiintyi pojalla ylenmääräistä merkkailua jopa sisätiloissa, uskoakseni tämä poismuuttaneen tytön juoksu saattoi olla myös osallisena tähän. Toisaalta, luonto kutsuu monella tapaa näitä nuoria viriilejä uroksia, myös uutta lauman kotipaikkaa merkkaamaan. Onneksi tämä vaihe näytti kestävän vain pari päivää.
Meidän tyttökoirulimme tapaa kantaa esim. lapasta lenkeiltä kotiin ja yleensä kun käännymme takaisin kohti kotia, se aina alkaa vilkuilla lapasta kannettavakseen. Ihmeellistä mutta totta, nytkin se alkoi pyytää lapasta kannettavakseen lenkin puolessa välissä. Reissu oli uudessa kodissa täysin ensimmäinen, silti se alkoi määrätietoisesti johdattaa lauman etunenässä reittiä kohti kotia. Tällöin vauhtikin yleensä nousee maksimiin kävelytahtiin, kun on kunniatehtävä hoidettavana. Niin nytkin.
Jännityksellä seurasin suuntaako se ohi uuden kodin, kohti vanhaa, sillä lenkkitie oli sille jotakuinkin tuttu, sillä se sijaitsi pitkän 5 km lenkin varrella, jota vanhastakin kodista joskus tarvottiin. Se lönkötti erehtymättä suoraan uuden kodin sisäänkäynnille ja pudotti hanskan ulko-oven eteen, tämä oli selkein merkki minulle siitä, että uusi koti kelpasi hyvin meille kaikille!
Koirien eleet olivat alusta asti rauhallisen innostuneet, iloiset ja leikkisät. Ne aivan kuin nauttivat uudesta ohjelmasta , elämänsisällöstä ja aivan selkeästi kokivat paikan heti kodiksi. Heti ensi hetkistä asti ne osasivat hakeutua myös lepäämään, vailla mitään vilkuilua siitä, että koska lähdetään. Me olimme niidenkin mielestä selkeästi kotona.
Hyvin on mennyt ja hyvä on ollut mieli ja tunnelma täällä lauman uudessa kodissa. Joka kerta Dina opastaa meidät lyhyintä tietä takaisin lenkiltä, epäröimättä hetkeäkään. Tänään palatessamme metsälenkiltä, osasi se jälleen löytää lyhyimmän reitin kävellä. Jopa traktorin jäljistä se valitsi sisäkaarteen :D !!
Koirat tietävät, että koti on siellä missä sydän, tutut tuoksut ja lauma on.
