torstai 29. joulukuuta 2011

Uusi Vuosi - ilotulitteineen - jälleen alkamassa



Hyvää Uutta Vuotta 2012!!


Uuden Vuoden vaihtuminen saattaa olla koiralle iso stressitekijä. Yksilölliset erot paukkuherkkyydessä, mutta myös aiemmat kokemukset, vaikuttavat siihen miten huoletonta aikaa kuluneen vuoden viimeiset ja Uuden Vuoden ensi hetket koirille ovat.


Meidän kumpikaan koira ei ole paukkuarka, varmastikin se on niiden ominaisuus muutenkin, mutta ehkä olemme myös osin onnistuneet totuttamaan ne koviin ja yllättäviin ääniin, heti pennun kotiin tulon aikaan, jolloin pennut ovat vastaanottavaisimmillaan uusia asioita kohtaan.


Olen kolistellut varta vasten keittiössä, pudotellut kattilan kansia ja sähkövatkaimellakin kolistelin metalli astian kylkeen pieniä hetkiä, pentuaikoihin. Kumpikaan ei ollut silloin, eivätkä ole olleet sen jälkeen, moksiskaan kovista äänistä. Esim. isot rekka-autot, kuten jäteastioita tyhjäksi kolistelevat jäteautot ohitetaan puolen metrin päästä epäröimättä, suorastaan kiinnittämättä niihin mitään huomiota.


Mikä on harjoittelun tulosta, mikä osuus kiitoksesta kuuluu koiralle itselleen jää arvailun varaan, joka tapauksessa voimme olla tilanteeseen tyytyväisiä ja iloisia.


Myös ensimmäisten ukonilmojen aikaan olen tietoisesti ollut erittäin "uneliaan" oloinen ja haukkotellut ja rötköttänyt sohvalla rentona, enkä ole reagoinut pamauksiin millään tavoin, en edes rauhoittelevalla puheella, ainoastaan haukottelemalla pitkään ja hartaasti. 


Muistan kun Roy vilkuili minua pariin otteeseen hiukan huolissaan, kuin sanoen "etkös nyt tuotakaan kuullut?", mutta tällaiseen epäröivään eleeseen ei pitäne reagoida mitenkään. Joko onnistuin tavoitteessani tai tämä olisi lopputulos muutoinkin, mutta mitkään pahimmatkaan ukkoset eivät ole toistaiseksi  säikyttäneet koiriamme. Tietysti lähelle osuvan salaman pamaus säikyttää sen hetken, mutta toipuminen on yhtä nopeaa kuin mitä "säpähtäminenkin" oli.


Kuitenkaan ei pidä tuudittautua siihen uskoon, ettei jotain yllättävää voi sattua tai tilanne muuttua kerta laakista, jonkun riittävän järisyttävän kokemuksen tai tilanteen vuoksi. Siksi en ikinä esim. ota koiria mukaan Uuden Vuoden raketteja ihailemaan, sillä tuskin ne niistä nauttisivat, vaikkeivät niitä pelkäisikään. Mukaan ottaminen on pelkästään turha riski.


Ulkoilutan koirat riittävän pitkällä lenkillä, reilusti ennen klo 18:aa ja seuraavan kerran vasta kun paukuttelut ovat tyyntyneet, tällöinkin kytkettynä, lyhyesti ja mahdollisimman rauhanomaisessa paikassa. Aamulla voi hyvin tehdä jälleen pitempiäkin lenkkejä, poissa tapahtumien ytimestä.


Verhot olemme pitäneet pahimman paukutteluajan kiinni, sekä musiikkia ja muuta taustaääntä kannattaa pitää päällä (televisio riittää) koko paukuttelun ajan. Myös pallon hakuleikki tai jokin muu riittävän mielenkiintoinen puuha saattaa olla hyvä keino viedä koiran huomio mukaviin asioihin.


Vaikka takapihamme on aidattu, en päästä koiria yksin ulos Uuden Vuoden yönä, vaan koirat ovat koko ajan kytkettyinä, vaikka sitten kävisimmekin takapihalla pissillä pikaiseen, jos tarve on selkeä. Ikävä kyllä, Uutena Vuonna karkaa suuri määrä koiria ja säikkymällä karannut koira on vaikea kiinni otettava..


Moni uskoo D.A.P tuotteiden voimaan, joko suihkeena, kaulapantana tai haihduttimen muodossa. Tämä tuote on luonnonmukainen feromoni suihke, joka tyynnyttää koiraa (jos tepsii, osalla tepsii osalla ei). Tässä yksi linkki tuotteesta tarkemmin kertovaan sivuun Tietoa Feromoni tuotteista - linkki

Mikäli eläin stressaa todella voimalla, kannattanee käydä eläinlääkärin pakeilla juttelemassa ja saamassa mahdollisesti vahvempia droppeja tilannetta helpottamaan.


Seuraavassa linkki Ilta-Lehti.fi -sivustolle, jossa aiheena Uusi Vuosi ja koirien karkaaminen. Siellä on myös vinkkejä miten toimia, jos oma koira karkaa.


Lyhentelen tähän hiukan artikkelista lainauksia, lukekaa alkuperäinen artikkeli kyseisestä linkistä :)


Etsijäkoiraliiton puhelinneuvonta ja koulutetut etsijäkoirat palvelevat tehostetusti karkulaisten omistajia uuden vuoden aikana.



Näin ehkäiset karkaamisen:
1. Pidä lemmikki sisällä. Koira on hyvä ulkoiluttaa hyvissä ajoin ennen ilotulitusten alkua ja myöhään yöllä niiden jälkeen.
2. Älä jätä koiraa yksin aidatullekaan pihalle. Pelko saa koiran hyppäämään korkeidenkin aitojen yli.
3.Varmista, että koirasi ei saa päätään pannasta läpi. Paniikissa oleva koira voi juosta kauas.
4. Sulje ikkunat ja vedä verhot ikkunoiden eteen ilotulituksen aikana.
5.Laita soimaan musiikkia, jotta ilotulituksen äänet vaimenevat.
6.Jos sisätiloissa oleva lemmikki on peloissaan, jätä pelko huomiotta ja käyttäydy neutraalisti.
7.Vaikka lemmikkisi ei aiemmin olisi pelännyt ilotulitteita, pelko voi alkaa yhtäkkiä. Älä koskaan ota esimerkiksi koiraa mukaan ulos ilotulitusta katsomaan.

Jos lemmikki katoaa, toimi näin!
Jos lemmikki varotoimista huolimatta karkaa, auttavat alla olevat ohjeet saamaan karkulaisen helpommin kotiin.

Tuttu haju ja varovainen etsintä
- omistajan hajun jättäminen esim. vaatekappaleen avulla katoamispaikalle,

perheen jäsenet voivat rauhallisin elein etsiä katoamispaikalta

Ilmoittelu
- lyhtypylväs ilmoittelu (kuva, puh. nro jne)

- etsijäkoiraliiton neuvontaan 040 724 8614 sekä poliisille ja paikalliselle löytöeläintalolle. 

Grillaaminen
- kotipihalla grillaaminen 

Ruokajäljet
- hajujälkiä kotiin esim ruualla, ei vilkkaasti liikennöityjen teiden yli

Koiran käyttö etsinnässä
- tehtävä koulutetulle etsijäkoiralle

- kaverikoira voi tehdä jälkiä kotiin katoamispaikalta

Karkulaisen haju talteen

- koiran hajua talteen etsijäkoiraa varten. Esim. karanneen koiran karvoja puhtaaseen lasipurkkiin

Käyttäydy rauhallisesti




Lisäys: 31.12.2011


Etsijäkoirien sivuston artikkeli karkaamisesta: klikkaa tästä linkki auki


Lopuksi haluan toivottaa kaikille blogini lukijoille Hyvää Uutta Vuotta 2012!!