mustikassa

Dinan harrastus: mustikan poiminta

Dina on nautiskellut viimeiset kaksi metsälenkkiä tyystin mustikoita poimien. Se menee määrätietoisesti mättähältä mättähälle, nuuskutellen ilmaa ja selkeästi se paikallistaa runsasmustikkaiset varvut tuoksun perusteella! Me muut vouhotamme piilos-leikkien ja kepinnoutojen kanssa ja neiti napostelee mustikoita hyvin taitavasti, saaden ne hamuttua huulillaan ja kielellään pensaasta.

Pullukoita sininuttuja.. nami!

Suorastaan on tullut ehkä hiukan ylensyötyäkin, sillä uskoisin noin desin verran menneen mustikkaa puolen tunnin reissulla :) Kyllä se perässä tulee ja seuraa meidän muiden liikehdintää poluilla. Se juoksee polkua pitkin meidät kiinni ja suunnistaa polulta taas lähimpään runsasmustikkaiseen varpuun.


Eilen metsässä liikkui myös vanhempi rouvashenkilö, jolta tietysti kyselin sopiiko päästää koirat vapaana juoksemaan. Tämä sopi hänelelle hyvin todeten ystävällisesti metsien olevan yhteisiä. Niin hän ja Dina kävivät molemmat mustikanpoimintaan sulassa sovussa :)

vesi

Heinäkuiselta mökkireissulta vihdoin muutamia kuvia lisää. Loma oli oikein onnistunut, vaikka ukkosia oli muuamia ja paarmoja runsaasti.

Hyttysiä ei näkynyt, mikä mahdollisti mukavat ulkoiluhetket iltamyöhään asti. Koirat uitettiin pari kertaa päivässä mutta onneksi ne eivät harrasta tätä itsenäisesti.

Roy oli mökillä toista kesäänsä ja nyt se hyvin pienellä suostuttelulla lähti uimaan ja laajensi lemppuuhansa, noutamisen koskemaan myös vedestä noutamista. Oi, että se oli onnellinen!

Royn uinti oli vaivattoman oloista ja se eteni hyvin tehokkaasti, kuten laineista ja jälkikierteistä näkyy. Onhan Cavalier varvasväliräpylöineen jonkin tason vesipetoeläin jo luonnostaankin. :)

Royn turkki piti järvivedestä selkeästi. Se oli ihanaa rapsutettavaa ja nuuskutettavaa iltaisin. Vierellä kuva harjaamattomasta järvenraikkaasta "puf puf" pörrö-turkista :)

Dina ei ollut kokonaan vedessä mutta korvat kyllä dipattiin moneen kertaan. Se myös sukelsi kiviä ja keppejä kuono veden alla rantavedessä kahlatessaan. 

mökkielämää

Valmiina osallistumaan!!

Takana on ensimmäinen pätkä mökkeilyä tältä kesältä. Elokuussa ja ehkä vielä syyskuussakin aiomme viettää aikaa mökillä, koirien lempipaikassa. Mökkimme sijaitsee keskisuomessa, pääpiirteiltään erämaajärven rannalla. Siellä on sukumme asustellut kesiään jo n. 150 vuoden ajan.


On ihmeellistä havaita  koirien aistivan tämän paikan omaksi aivan välittömästi. Näin on ollut kaikkien perhepiirin koirien kohdalla. Ne tiedostavat tontin rajat, eivätkä pyri niiden ulkopuolelle, vaikka alue on aitaamaton. Tätä jaksan aina ihmetellä. Ehkä ne aistivat sen, ettei oman lauman tuoksuja ole näiden rajojen ulkopuolella.


Mökkimme seinällä on useamman sukupolven edustajien muotokuvat, tänä kesänä mieleeni tupsahti ehdottaa, että tekisimme kuvapotretin myös kaikista talon koirista, sillä niiden osoittama erityinen kiintymys tätä kesäkotoa kohtaan on ollut  hyvin selkeää ja ne ovat jokainen persoonallaan olleet merkittävässä määrin tuomassa lisäiloa kesiimme.

Vesi on ihanaa, kahlattuna, uituna ja juotuna!

Roy osoittautui varsinaiseksi vesipedoksi. Vielä viime vuonna se tyytyi kahlailemaan rantavedessä Dinan esimerkkiä seuraten. Nyt se kaipasi vain pientä lisärohkaisua ja vesilelun nouto olikin loman ihaninta antia koirapojan mielestä. Onneksi se ei kuitenkaan ole noutamisen tai uimisen kannalta "pakkomielteinen" vaan pulahtaa veteen vain kun itse aloitamme pulikoinnit.

Kukakohan tulee nurkan takaa seuraavana?

Dina tyytyy rapsuttelemaan järven hiekkapohjaa tassulla, etsien kiinteitä kohteita, kuten kiviä tai oksanpalasia. Niitä löydettyään se "sukeltaa" kuonollaan   ja ottaa suuhun hetkeksi, pudottaen taas hetken kuluttua takaisin. Ilmeisesti juuri tassulla rapsuttelu on sitä parasta antia Dinan mielestä. Se ei rapsuta mitenkään voimalla, vaan hyvin rauhallisesti yhdellä tassulla, kepein liikkein.

Täältä näkee myös hyvin! 

Niiden onnellisuus ja puuhastelu on ihanaa seurattavaa. Roy esim. saattaa jokaisen huussiin ja seuraa ihmisten puuhastelua todella tarkkaavaisena. Dina etsii välillä itselleen rauhaisan paikan kuistin kulmalta, josta näkyy koko tontti ja paistattelee auringossa tai vilvoittelee varjossa, vuorotellen. Innostuu kyllä välillä leikkimään hurjasti pojan kanssa, kirmaten milloin missäkin järjestyksessä tonttia ympäri.

Ongintakalliolla 

Kuvia on otettu monta, tulen laittamaan niitä tänne blogiinkin.


Lähipiirimme ihanaiset koirat ikäjärjestyksessä:
Irlanninsetteri Amie
Kultainennoutaja Cinna
Cavalier Netty
Cavalier Dina
Cavalier Roy
Cavaleir Nelli




Hyvää kesänjatkoa, jos joku sattuu tätä tekstiä lukemaan! :)

kesäistä puuhastelua

Ahkera kukkien... kasteluveden
maistaja :)

Nyt on ollut muutamia hiukan viileämpiä kesäpäiviä ja kävely on asvaltillakin mukavampaa, kun ei tassuja polttele auringon paahtama tien pinta. Silti olemme ottaneet kävelyreissuille vesipullon mukaan, sillä varsinkin Roy nauttii juomahetkistä valtavasti.








Myös kotipihalla kukkien kastelu tuppaa olemaan yhtä juoma-picniciä. Kun otan kannun ja täytän sen, tulee herra hölkäten paikalle ja juoda lipsuttaa koko kastelun ajan oman osuutensa virkistävästä vedestä. Hiukan se ihmettelee kun siirrän koko ajan juomapaikkaa ja kukkien lehdetkin tuppaavat olemaan välillä ikävästi tiellä :D

Rehevöitynyt näkymä hortensioihin
aiempaan blogikuvaan nähden

Kärhöt ovat aloittaneet kukintansa :)
Koirien lemppari tikku-köynnös,
saattavat katkoa pitkiä kasvustoja melkein maan rajasta
saadakseen mehevän pureskelutikun..

silmien sirristelyä - lääkärireissu

Häiveperhonen pihapöydällä

Viime viikolla alkoi Dinan vilkkuluomi olla yllättäen punertavan oloinen ja oikea silmä oli muutenkin kostea ja koira sirristeli ajoittain sitä. Aluksi ajattelin roskan vaivaavan ja huuhtelin useaan otteeseen Naso Ratiopharm NaCl suolaliuoksella (pieniä säilöntäaineettomia pipettejä) ja silmä rauhoittuikin hiukan tai ei ainakaan pahentunut.


Perjantaina varasin silmälääkäriajan varmuuden vuoksi maanantaille, koska silmien valkoiset osat punoittivat yhä, vaihtelevan punaisina huuhteluista huolimatta. Tänään kävimme silmälääkärillä ja hän löysi värjäyksessä selkeän pistosjäljen silmästä :/ Jälki on niin selkeän pyöreä ja säännöllinen, että lääkäri epäilee sen olevan tikun tai tukevan ruohonkorren tökkäisemä.


Niinpä saimme antibioottitippoja, joita laitetaan silmään 5 kertaa päivässä kolmen viikon ajan. Onneksi syy sirristelyyn selvisi, onneksi ei pahempaa ollut tapahtunut ja onneksi lääkitys suojaa nyt silmää ja sen parantumista. Tällaista täällä. Dina oli esimerkillisen reipas tutkittaessa, eikä liikahtanutkaan vaikka pinseteillä raotettiin vilkkuluomeakin! 


Dina tuppaa hermoilemaan käytävällä ja odotustiloissa mutta tutkimuspöydällä se nököttää todella kylmähermoisesti ja on suorastaan ihanuus hoitaa. Olen niin ylpeä reippaasta tytöstä! Silmävaivoissa kannattaa mennä herkästi näyttämään, ovat ne niin tärkeät säilyttää terveinä!

koiriemme tiet meidän laumaamme

Dina pentuna :)

Roy pentuna :)

Niin se vain on, että Cavalier on rotuna erittäin koukuttava. Tiedän monia ihmisiä, jotka ovat sanoneet tämän rodun olevan ainoa mahdollinen vaihtoehto perheen koiraksi. Itse kuulun tähän joukkoon. Minun on hyvin vaikea kuvitella itselleni toista rotua olevaa koiraa.


Sisarellani oli jo Cavalier, joka oli muodostunut hyvin rakkaaksi myös minulle, sillä hoidin tätä tyttöstä usein lomien aikaan, pitkiäkin ajanjaksoja. Jostain syystä me olimme kuitenkin harkinneet Chihuahuan pentua ja kävimme jopa katsomassa erästä erittäin suloista pentusta, mutta sydämeni sanoi ratkaisun hetkellä, ettei tämä itsenäinen ja luonnoltaan hiukan kissamainen rotu sittenkään ollut juuri se minun rotuni, vaikka ihana onkin.


Aloimme etsiä Cavalierin pentua aktiivisesti ja päädyimme Dinan kennelin sivuille, jonne soitin tiedustellakseni olisiko joku tyttöpennuista vielä vapaana. Kasvattaja pahoitteli ja sanoi, että kaikki pennut olivat varattuja. Yhden tyttöpennun kohdalla oli tilanne sellainen, että eräs suuri Eestiläinen kenneli oli varannut sen jalostus/näyttelykäyttöön kennelkoiraksi. Lopullinen päätös koiran lähdöstä sinne oli kuitenkin loppusilausta vaille, kasvattaja sanoi ottavansa yhteyttä jos niin ihmeellisesti kävisi, ettei se sinne menisikään.


Suljin luurin hiukan haikein mielin, sillä sisimmissäni olin tuntenut voimakasta kiinnostusta tätä pentua kohtaan keskustelun edetessä. Suureksi ilokseni puhelin soi muutaman päivän sisään ja kasvattaja sanoi tilanteen ratkenneen niin, että pentu sattaisi sittenkin tulla meidän koiraksemme ja sovimme tapaamisen saman tien. Oli hyvin onnellinen olo ja hymyilytti pitkään.


Kävimme katsomassa pentua ja olimme heti vakuuttuneita siitä, että tässä olisi meidän pieni Cavaliertyttömme. Kennelin omistajat olivat hyvin lämminhenkisiä ja tunnelma heidän koiralaumassaan oli tasapainoinen ja koirat tervehtivät meitä hännät huiskien. Näin Dina tuli perheeseen ja rakkaus Cavalieriin syveni entisestään.


Hyvin monessa perheessä asustaa useampikin huiskuhäntä, koska tämän rodun ominaisuudet mahdollistavat pienen laumankin pitämisen. Mielessämme oli joskus käväissyt haave toisestakin koirasta, pikku Cavalierlaumasta :) Päädyin jälleen katselemaan kennelien sivuja ja pentueita, ihan ajanvietteeksikin, kunnes kerran päädyin jälleen tämän tutun kennelin sivuille (toimi samassa yhteydessä Dinan kennelin kanssa). 


Kerta toisensa jälkeen löysin itseni katselemasta erään urospennun kuvia ja kehitystä. Huomasin leperteleväni sen kuville ja suputtavani sille täysin yleisestä käytännöstä poiketen. Tämä koirapoika onnistui lumoamaan minut täysin ja aina vaan palasin sitä katselemaan. Sanoin miehelleni, että taidan tietää minkä joululahjan haluaisin.. koirapojan!!


Mieheni pyöristi silmänsä ensialkuun, mutta asiaa mietittyään sanoi, ettei näe sille mitään estettäkään, että meillä olisi kaksi Cavalieria. Roy on ensimmäinen uroskoira mitä lähipiirissämme on ollut, silti oli itsestään selvää että juuri tämä koirapoika olisi se meidän lauman uusin jäsen, mikäli kasvattaja vain suostuisi sen meille myymään.


Emme ole aktiivisesti näyttelyjä harrastavia,  joten ottaessani jälleen luurin käteeni olin hiukan epäileväinen siitä, josko kasvattaja suostuisi näin nätisti värittynyttä ja rakenteeltaan hyvää yksilöä meille myymään. Kasvattaja tunsi meidät Dinan kautta ja jo ensipuhelussa, vaikkakin totesi toivovansa näyttelyjä, päädyimme molemmat tahot siihen ratkaisuun, että Roy voisi hyvinkin tulla meidän koiraksemme. (Roy on käynyt kahdesti näyttelyssä, ja sijoittunut molemmilla kerroilla. Cavalier Club Showssa PEK 4 ja Karjaalla 2010 PEK 2 KP)


Kävimme katsomassa koiraa ja kennelin lämmin tunnelma ja koko heidän koiralaumansa avoin ja tasapainoinen tapansa vastaanottaa meidät rapsuttamaan allekirjoittivat jälleen tämän tapahtuman olevan juuri se mikä oli tarkoitettu. Muutaman viikon kuluttua noudettiin tämä koirapoikanen kotiin ja yhteinen taipaleemme alkoi.


Koirat tulevat erittäin hyvin toimeen keskenään ja ne ovat ilahduttavan erilaisia ja yksilöllisiä, joskin tietyt Cavalierpiirteet löytyvät tietysti molemmista. Molemmat koirat, vaikkakin nauttivat toistensa seurasta ovat kuitenkin ensisijaisesti leimautuneet minuun ja eniten niiden seurassa harrastaviin. Dina on hiukan itsenäisempi ja valitsee seuransa ja lekottelupaikkansa vapaammin. Roy on aina siellä missä minäkin tai koirien kanssa eniten puuhaava tyttäreni. Se seuraa ihmisten eleitä todella tarkkaavaisena ja on valmiina lähtöön sekunnin sadasosassa.

Etsi koira
huom. sydänkuvio pepun päällä ;)

Ei epäselvyyttä kenen lelu-luu kyseessä :)

kasvain koiran iholla - kutaaninen histiosytooma

Koirapoika ottamassa aurinkoa terassilla
(kukkaset aidattuna, koska...)

Ilouutisia! Tänään soitti eläinlääkäri koepalatuloksista Royn tassun osalta ja saimme kuulla juuri sen mitä ennakkoon osasimme kyllä jo hiukan aavistella. Royn tassusta poistettu kasvannainen osoittautui Kutaaniseksi Histiosytoomaksi,  joita esiintyy nimenomaan nuorilla koirilla ja ne tuppaavat lähtemään itsekseen poiskin, tosin elettyään ensin muutaman kuukauden elinkaarensa. Pojan tassussa ollut kasvannainen oli kuin ylimääräinen, tulipunainen antura, joka sijaitsi kannuksen yläpuolella. Se vuosi verta ja koira nuoli sitä jatkuvasti, joten suurentuneen tulehdusriskinkin vuoksi se päätettiin poistaa.


Koiralta poistettiin tämä kasvannainen (n. neliö cm kokoinen) nukutuksessa ja siihen tuli reilun 3 cm haava (koska ympäriltä otettiin varmuudeksi kudosta pois, myös ettei tämä uusisi). Lääkäri totesi, ettei tule luultavimmin uusimaan, ainakaan tähän kohtaan. Pallura oli tosiaan niin huonossa kohtaa, että olisi vuotanut useasti verta ja kun kesä oli tulossa..


Tässä linkki erittäin hyvin Royn kasvainta vastaavaan KUVAAN. Koko kirjoitus on tietopitoinen, käykää lukemassa! Linkki Solakan dandies -sivustolle ylipäätään, josta lupa tähän linkitykseen.  Royn kasvain oli verenvuodon vuoksi  vielä punaisempi ja kuivunut veri teki mustanpuhuvia osia pinnalle. Aika kauhean näköinen ja säikäyttävä löydös, mutta onneksi vaaraton!!

Kukat hetken ilman aitaa..

Tänään olen kitkenyt terassin lautojen välistä törröttävät rikkaruohot ja seurassani puuhasteli tämä kuvissa näkyvä ahkera osallistuja koppansa kanssa. Se muutenkin luulee, että kukille kaadettu vesi on myös hänelle tarkoitettu virvoke ja näinollen olen joutunut kevyellä aidalla eristämään kukkaset turvaan. Kunhan poika saa kopan pois päästä, voimme poistaa aidankin :D

Jammi .. kasteluvettä!

Syy aidan olemassaoloon.. :D

patti otti pattiin

On ollut hiukan vähemmän intoa kirjoitella blogiin. Löysin koirapojan jalasta viime viikon lopulla patin. Se on kasvanut todella nopeasti, koska ei olla tätä aiemmin huomattu. Patti on.. tai oli.. noin neliösenttimetrin kokoinen, kuin ylimääräinen antura, tulipunainen ja vuosi verta (ehkä osunut pahasti johonkin).


Netistä katselemalla löytyi aivan vastaavan näköisiä patteja, joita kuvailtiin vaarattomiksi ja usein juuri nuorilta koirilta löytyviksi kertymiksi, jonkinlaisiksi kasvaimiksi.

Roy kävi keskiviikkona lääkärillä ja päädyimme patin poistoon ja koepalatutkimukseen, jotta voidaan olla vaarattomuudesta varmoja. Tänään, perjantaina patti poistettiin nukutuksessa. Ikävältä tuntuu joka tapauksessa, mutta uskon tämän olleen harmiton. Onneksi on vakuutus... Kerron tarkemmin tästä kokemuksesta kun saan enemmän tietoa siitä mistä oli kyse. Poika on vahvaa tekoa ja sopeutuu hyvin tilanteisiin, joten eiköhän tämä ole pian taakse jäänyt kokemus.

Tässä ilmalla täytettävä kauluri ,
yöksi laitetaan läpinäkyvä

Neiti osaa rötköttää, talviturkki pudottamatta

Eipä olisi vähän aikaa sitten uskonut, että tällaista tänään..

kevät on tullut ♥ blogin ulkomuoto päivitetty

Isännän poimimia metsämansikoita,
 lenkkipolulta -09 ♥

On ilo seurata koirien tyytyväistä käytöstä, kun takapihan ovi onkin yllättäen melkein koko ajan auki ja ne voivat mennä ulkoilemaan milloin päähän pälkähtääkään. Ulos kirmataan, kuin kilit laitumelle. Tästä tulikin mieleeni  vastaani tullut video. Nauttikaa!

Klikkaa video käyntiin!
Video löytyy Youtubesta, jonne pääsee myös klikkaamalla videon YT-logoa,
saadakseen videosta lisätietoja.
Perheen koira on jo hiukan iäkäs, mutta ehkäpä kilit pitävät sitä virkeänä :)

Dina löytyy usein oven suusta tasanteelta, ottamasta arskaa. Se pitää silmiä kiinni ja nuuskii ilmaa niin, että pikimusta pikku kirsu vain hiukan liikkuu. Silti se on tämän tyynen olemuksensa takana valpas heräämään tilanteeseen, mikäli Roy ilmaisee jotain tontilla tai sen läheisyydessä tapahtuvan.


Naapurissa asustaa kaksi Shelttiä, nekin ovat uros ja narttu. Koirat nauttivat yhteisistä kirmailuista ja ovat keskenään hyviä kavereita. Tonttiemme välillä on pikkuinen portti, jotta ne voivat hallitusti tulla leikkimään keskenään ja tontit voidaan yhdistää suuremmaksi kokonaisuudeksi.


Yleensä naapurin Sheltti-uros tulee portin vierustalle omalle puolen aitaa, nostaen etutassut pienelle kivelle ja tuijottaa takaoveamme. Se haukahtelee muutamia kertoja, leikkiinkutsun esittäen. Meidän koirat huomaavat tämän ja niin alkaa taas muutamien minuuttien - tuntien riemukas yhdessäolo.


Ihanaa kun kesä tulee ja päivät jatkuvat yötä myöden. Vielä kello 22 saattaa saada päähän lähteä lenkille viilenneeseen ilmaan, joka talvella ei tulisi mieleenkään!


Hyvää kevättä ja tulevan kesän odotusta!

menisinkö ylä-vai alakertaan - vai olisiko puoliväli paras?

Kyllä nämä pienet karvakallot ovat mestareita kehittämään ratkaisuja tilanteeseen kuin tilanteeseen. Roy päätti tehdä kompromissin ja torkkui kerrosten puolessa välissä, kun molemmissa kerroksissa saattoi olla mielenkiintoista häppeninkiä hetkellä millä hyvänsä, eikä millään pystynyt ennakoimaan kumpaan kerrokseen olisi kannattanut parkkeerata itsensä :D


Minua huvittaa seurata koiriemme keskenäistä puuhastelua. Roy on aktiivisempi keksimään ajanvietetekemistä, joskus se omii itselleen jonkun lelun tai luun ja kulkee polleana se suussaan Dinan seuratessa silmä tarkkana. Roy on hyvin tietoinen siitä, että toinen on hiukan kateellinen ja heittää leuhkasti pian pitkäkseen nutustamaan ja nuuskuttelemaan aarretta.


Dina yleensä seuraa tätä vieressä seisoskellen ja tuijottaen, korvat lurpullaan aikansa, sitten se alkaa tuhahdella ja haukahtelee lähes äänettömiä turhautuneita buffauksia. Kun tämä ei tehoa, se on monen monta kertaa mennyt lähistölle "muka" haistelemaan jotain todella tärkeää ja raapii kevyesti tassullaan lattiaa (ihan tyhjää plänttiä). Heti kun Roy huomaa tämän ja kipittää aarteensa unohtaen paikalle nuuskuttelemaan tätä plänttiä, niin Dina kiirehtii pois paikalta,  nyysimään Royn aarteen.


Roy osaa olla myös herrasmies. Se järjestää usein yhteistä tekemistä. Tuo lelun ja keikarimaisesti kävelee se suussaan Dinan ohi, kuin matadori. Kylki osuu Dinaan koko matkaltaan ja ohitukset ovat upeaa liikehdintää. Dinan sytyttyä tähän leikkiin ja yrittäessä tavoitella aarretta omaan suuhunsa, Roy väistelee taitavasti muutaman kerran, mutta välillä sallii Dinan ottaa lelusta kiinni (oikein pitelee hyvässä asennossa ihan paikallaan) ja kun ote on saatu, alkaa hurja vetoleikki ja molemmat murraavat ja ravistelevat.


Tällaisina hetkinä tiedostan, että toinen koira on koiralle omaa luokkaansa oleva kaveri ja olen erittäin onnellinen siitä, että Roykin tuli taloon. Meillä molemmat koirat  ovat silti leimautuneet enemmän minuun, kuin toisiinsa. Varsinkin Roy on aina siellä missä minä olen, ainakin samassa kerroksessa, vaikka Dina jäisi toiseen kerrokseen nukkumaan. Ehkä hyvä näin.


Olen oppinut koirien keskinäisistä eleistä monta arvokasta elettä omaankin käyttöön, kuten jos haluaa syödä rauhassa esim. sohvalla omaa jäätelöä, eikä salli ruinaamista. Pitää "jähmettyä" samalla tavoin hetkeksi, kuten koira tekee suojellessaan omaa luuta. Pitää yllä hetken ajan "sähköistä, pysähtynyttä tilannetta" Hetken kuluttua ruinaaja luovuttaa, eikä sanaakaan tarvitse sanoa. Kahden koiran (2+) omistajat tietävät varmasti mistä eleestä puhun! :D

huoltotoimia ja kaiken karvaisia isäntiä

Kärvistelen juuri korvien trimmausmasennuksen jälkimainingeissa. Narttu Cavalerimme korvakarvat, niin upeat kuin ovatkin, kasvavat niin pitkiksi karvoiltaan, että ne jäävät tassujen alle tukistelemaan nuuskuteltaessa sopivia pissipaikkoja. Tämä ei ollut ainoa syy tähän ratkaisuun vaan myöskin se, että kotiin kantautuu näiden pitkien korvien kantamina hiukkasen liikaa "löytöjä".

Milloin on näytteitä eri puiden oksista, lehdistä ja siemenistä tai milloin ne yksinkertaisesti vain kielivät keränneensä mukaansa näytteitä vähän "siitä sun tästä".. Koska Dina ei kierrä näyttelyitä, olen nyt pari kertaa lyhentänyt suosiolla näitä korvakarvoja. Eipähän enää lillu vähintäänkin toinen korva "maustamassa" vesikupin vettäkään juomisen aikana.

Samalla ajelin korvien sisäpinnoilta karvaa pois, koska tytön korvalehdet ovat yhtä karvaiset päältä ja sisältä, eikä näin ollen ilma kierrä riittävästi. Tämä toimitus on puolellamme myös taistelussa esim. hiivaa vastaan, minkä aiheuttamia tulehduksiakin on muutamia ollut menneisyydessä.

Joka kerta minulle tulee kuitenkin ahdistus tämän operaation jälkeen, ei  tiettykään korvakarvojen lyhentämisestä vaan siitä, että ensin koira antaa ajella nätisti karvat korvista ja joka kerta sen jälkeen jää ravistelemaan päätä petetyn näköisenä, vaikka yritän parhaani mukaan saada pienet terävät karvanjämät ja kaiken muun mahdollisen pois kiusaamasta.

Joko en suoriudu tästä jälkipuhdistustehtävästä riittävän hyvin, tai sitten tuntemus tämän operaation aiheuttaman muutoksen jälkeen on sen verran outo, että se jo riittää laukaisemaan ärsytystä ja pään ravistelua (melko runsasta). Toivon joka kerta yhtä hartaasti, ettei korvan sisällä törrötä teräviä suortuvia tökkäämässä suoraan korvaan, puhumattakaan pistelevästä minikarvasilpusta.. Onneksi tilanne rauhoittuu jo päivässä.

Arvaahan sen miten kamalalta tuntuisi, jos omassa korvassa pistelisi ja kihisisi ja tökkisi jokin, aiheuttaen herkän korvan värinää ja ärsytystä. Koira parka kun ei pysty tällaisia nyansseja millään kertomaan. Ilme on vain paljon puhuva ja päänravistelu on runsasta.. Nyt laitoin korvat päälaelle pampulalla hetkeksi, että Dina saa levätä, puhdistusaineet haihtuvat ja korvat kuivuvat ilmavasti. Tällöin helpottaa näköjään heti.

Miksi minulla on silti niin syyllinen olo, vaikka vain yritän parhaani mukaan  tehdä ns. järkeviä ratkaisuja..

En kuitenkaan täytä yhtä kamalia mittapuita, kuin mitä vastaani tuli selatessani nettiä, aiheella nenäpunkit ja niiden onnistunut häätö. Tästä nenäpunkkien häätöoperaatiosta tulen kirjoittamaan jatkossa oman postauksensa, mutta tässä nyt pintapuolisesti kerron järkyttävän esimerkin jäätävän kymästä koiran isännästä ja hänen ratkaisustaan häätää metsästyskoiraltaan nenäpunkit "työtä" haittaamasta.

Yritin siis etsiä toimivaa tapaa häätää nenäpunkit ja koska metsästäjäpiireissä tätä vaivaa pyritään aktiivisesti poistamaan koirilta, jotta nenät toimisivat odotusten mukaan metsällä, päätin suffata ajokoirakeskustelussa, vaikkakin etsin ratkaisua omille "lelu-koirilleni" :)

Sinällään sain hyvääkin tietoa, "tavallisesta" matolääkkeestä, jossa on myös nenäpunkkien häätöön tehoavaa ainetta, sekä sain lisävahvistusta aiemmin käyttmäni loishäätöliuoksen tehoamattomuudesta, jota seikkaa itsekin olin uumoillut. Tähän asialliseen keskusteluun tämä kyseinen isäntä viittasi kintaalla ja suorastaan paheksui kalliita aineita ja tokaisi julki oman tapansa hoitaa ongelmaa: "kunnon pitkä suihkutus Raidia koirankoppiin ja koira sinne vartiksi, luukku kiinni, niin johan punkit vaeltavat matkoihinsa!" 

K A M A L A A !:O

Ehkä minulla ei sittenkään ole syytä tuntea itseäni huonoksi, jos koira joutuu ravistelemaan päätään korvakarvojen ajelupäivänä. Tästä ajokoirakeskustelusta näki muutenkin selkeästi miten eri tavalla eri rotuisten koirien piirissä asennoidutaan käytännön asioihin jne. Jos on olemassa kaikenkarvaisia koiria,  niin on myös kaikenkarvaisia isäntiä! Ikävä kyllä, isäntien osalta tämä ilmaisu on negatiivissävytteinen.. syystäkin :(

(PS en nyt yleistä, että kaikki metsästäjät olisivat huonoja tai tunteettomia isäntiä, joskus suorasukaisuus on suorastaan koiralle hyvästä, mutta ehkä ymmärsitte mitä tarkoitin tällä nimenomaisella kertomuksella.)

pipanoita ja papanoita

Sinivuokkoja odotellessa..

Huh, huh! Palasin juuri kotiin lenkiltä.. Minulla on kaksi koiraa, asun lähiössä, kotini on koulutien varrella, ympärillämme on upeita ulkoilualueita valaistuine lenkkipolkuineen, mutta silti lenkkeily on tällä hetkellä melko kammottavaa.. koska..


.. koiran kanssa liikkuvat eivät näköjään talvisin kerää ollenkaan koirien jätöksiä, vaikka ne tippuisivat kävelyalueille. Ymmärrän, ettei sellaisilta paikoilta tarvitse välttämättä kerätä, jos voi olettaa 100 % varmuudella, ettei kukaan ihminen kävele siltä kohtaa, koska vierellä kulkee kävelyyn tasoitettu ja tarkoitettu osuus. Ymmärrän myös, ettei tarvitse kerätä jätöksiä, jos tien piennar on ns. hoitamaton. Sitä ei leikellä nurmesta lyhyeksi, eikä lakaista, eikä se ole kenenkään koti- tai pihatie, portinpieli.


Mukana pitäisi aina olla kakkapussi tai vaivautua hakemaan lähistöltä oksa tai vastaava, jonka avulla kökön voi kerätä tai minigolffata pois kävelyalueelta! Pyrin pitämään huolta siitä, että meillä on aina solmittuna koirankakkapussi remmin lenkissä, odottamassa yllättävää miinanpudotuspaikkaa, jolloin poimin kyllä jätökset pois tai minigolffaan kikkareet vähintäänkin reilusti syrjään. Tämä remmiin solmittu kakkapussi on myös vastaantulijoille hiljainen, mutta näkyvä osoitus siitä, että pyrimme pitämään lähitienoon siistinä.


Nyt ei ole lenkkeilijöiden, eikä myöskään koiranulkoiluttajien mukava kävellä koko talven ajan pudonneiden, vetistyneiden liukumiinojen seassa. Itse sentään voi yrittää hyppiä yli, mutta yhtä inhaa on, jos lapsi tai koira sattuu tallustamaan epähuomiossa löllön päältä..


En ihmettele, että ihmiset suuttuvat koiranomistajille keväisin. Kyseessä ei onneksi ole hirmu pitkä ajankohta, kunnes luonto sulaessaan alkaa jo pieneliöstöjen herättyä siivota tätä törkyä. Muutamia viikkoja joudumme loikkimaan, koirattomat ja koiralliset näiden liukumiinojen joukossa, tämän kengän- ja anturanpohjan kätköissä liiankin helposti mukana kulkevan sotkun seuratessa meitä ihan kotiovelle tai -matolle asti.

pellolla palloilua - kesäksi metsä/pelto-käyttöön tarkoitetun puvun ideointia

Suhinaa pellolla, Dina

Tulimme juuri ulkoilemasta, perus lenkuralta ja heittelemästä lumppareita koirille noudettavaksi peltoaukealla. Roy juoksee useita kilometrejä, kun sille heittelee peltoaukealla lumipalloja, se käy koskettamassa nenällään heitettyä palloa tai kaivelemassa putoamiskohtaa raivokkaasti ja sitten se palaa vierelle odottamaan seuraavan pallon lentoa.


Näin se tulee juokseeksi useita ylimääräisiä kilometrejä. Jopa umpihangessa se jaksoi sinkoilla edes takaisin 20 m suuntaansa olevia pätkiä. Sillä ovat ihan uskomattomat energiavarat, pieni koira iso sielu! Dina myös haluaa hakea palloja, mutta VAIN polkua pitkin heitettyjä :D. Kun Roy hyökkää risukon läpi välittämättä esteistä, neiti sipsuttaa mieluummin valmiiksi tallattuja polkuja.


Palloja heitellessäni tulivat mieleeni tulevat ajat, pellot ja metsät etanoineen ja muine turkkiin tarttuvine öttiäisineen ja tikkuineen. Olen joskus hankkinut koiralle paidan, hyvin kevyen, jota kehittelemällä jonkinlainen kevyt suojapuku saattaisi syntyä. Onneksi minulla on tämä yksi olemassa, mutta mietin että pienellä viilaamisella tästä tulisi oiva ja monikäyttöinen kesäpuvun malli.


Yritin katsoa olemassa olevan paidan valmistajan tietoja netistä, muttei sieltä mitään löytynyt. Japanilaista tekstiä roppa kaupalla ja jotain design röyhelöitä. Kuitenkin, koska minulla on tämä näppärä ompelija tiedossani, saatan kirjoittaa hänelle idean ns. pelto/metsä/viilennyspuvusta, joka on kevyt (ei kuuma kesällä), estäisi etanoiden tarttumisen rinta- ja masukarvoihin ja sitä voisi käyttää jopa viilennyspukuna helteillä.


Asiasta lisää myöhemmin. Voin laittaa tänne tietoja asian etenemisestä. Mikäli ompelija innostuu, saattaisi tällaisesta puvusta innostua muutkin koiranomistajat? Kuka tietää..

Kesää odotellessa..